Boliden tehdasalueelta kuva, taivaalla revontulia
Uutinen

Ennen kaikkea kaivos -esite julkaistu

Yhteiskunnan kehittyminen nostaa tarvetta raaka-aineille: metalleille ja mineraaleille. Tarvetta lisäävät erityisesti kaupungistuminen ja sähköisen liikenteen kasvu.

Suomessa kaivosalan tuotantoketju on maailman vastuullisimpien joukossa, malmien ja mineraalien louhinnasta ja tuotteiden valmistuksesta aina niiden käyttöön ja kierrätykseen asti. Kaivokset ottavat käyttöön uutta ympäristöystävällistä tekniikkaa, investoivat energiansäästöön ja prosessoivat jätteitä uudelleen.

Kiertotalouden osuus taloudesta kasvaa, mutta kaivosten tuottamia raaka-aineita tarvitaan kierrätettyjen materiaalien rinnalla myös tulevaisuudessa. Tarvitsemme terästä muun muassa rakennusten perusteisiin ja junien runkoihin sekä metalleja kännyköiden ja sähköautojen akkuihin. Lisäksi kaivoksista saadaan mm. lannoitteita maatalouden tarpeisiin.

Lue lisää uudesta esitteestä:

 

 

Aiheeseen liittyvää