Joni Kivipelto
Uutinen

Tipaksen hopeakaivoksen rakentaminen alkaa

Sotkamo Silver Oy:n Tipaksen hopeakaivoksen rakentaminen alkaa toden teolla tänä kesänä.

Ympäristönsuojeluviranomaisena Kainuun ELY-keskus valvoo hopeakaivoksen toimintaa sekä ympäristönsuojelurakenteiden rakentamista. Yhtiöllä on lainvoimainen ympäristölupa vuodelta 2013, joka oikeuttaa aloittamaan toiminnan hopeakaivoksella. Lupaehdoissa on annettu mm. raja-arvot vesistöön johdattaville aineille ja yhdisteille sekä määräyksiä ympäristönsuojelurakenteiden toteuttamisesta.

Ympäristönsuojelurakenteet
 

Sotkamo Silver on toteuttanut valmistelevia töitä ympäristönsuojelurakenteiden rakentamiseksi hopeakaivoksella. Yhtiö aikoo aloittaa kesän aikana kaivosalueen laajamittaisen rakentamisen.

Kaivosalueelle rakennetaan selkeytysaltaita, rikastushiekka-allas, malmin välivarastoalue sekä sivukiven ja marginaalimalmin varastoalueet. Näitä rakenteita nimitetään ympäristönsuojelurakenteiksi, sillä niillä pyritään estämään haitallisten aineiden pääsy ympäristöön sekä ympäristön pilaantuminen. Näiden rakennuskohteiden ympäristönsuojelulliset rakennevaatimukset – joita ovat muun ohella materiaali, tiiviys, kerrospaksuus ja vedenläpäisevyys – on määrännyt ympäristölupaviranomaisena toiminut Pohjois-Suomen aluehallintovirasto.

Ympäristönsuojelurakenteiden toteuttamista ja käyttöä valvotaan tarkasti koko niiden elinkaaren ajan. Osa ympäristönsuojelurakenteista on patoja ja ympäristönsuojeluviranomaisen lisäksi rakentamisen valvontaan osallistuu Kainuun ELY-keskuksessa toimiva patoturvallisuusviranomainen, joka valvoo kaivosalueen patojen suunnittelua ja rakentamista.

Patoturvallisuusviranomainen antaa asiantuntija-apua padon rakentamisen ja käytön aikana sekä  osallistuu ympäristönsuojeluviranomaisen kanssa tarkastuskäynneille.

Rakentamisen laadunvalvonta
 

Ennen rakentamisen aloittamista yhtiö on toimittanut ELY-keskukselle hyväksyttäväksi ympäristönsuojelurakenteiden rakennekuvat, työselostukset sekä laadunvalvontasuunnitelman.

Rakentamisen aikana alueella toimii rakennuttajan valvoja, joka vastaa siitä, että ympäristönsuojelurakenteet toteutetaan toimitettujen suunnitelmien mukaisesti laadukkaasti ja rakennusalan hyviä käytäntöjä noudattaen.

Tämän lisäksi kaivosalueella toimii ELY-keskuksen hyväksymä riippumaton laadunvalvoja, joka valvoo rakentamisen toteuttamista sekä rakennuttajan laadunvalvojan suorittamaa laadunvalvontaa. Riippumattoman laadunvalvojan tehtävänä on toimia ELY-keskuksen puolesta havainnoijana kaivosalueella ja puuttua rakentamisessa havaittuihin virheisiin ja raportoida niistä ELY-keskukselle.

ELY-keskus toteuttaa rakentamisen aikaista valvontaa riippumattoman laadunvalvojan raportoinnin perusteella ottamalla kantaa havaittuihin poikkeamiin ja suorittamalla tarkastuskäyntejä kaivosalueelle.

Rakentamisen laadun ohella valvotaan myös ympäristöön kohdistuvia päästöjä, jotka koostuvat pääasiassa turvealueiden kuivatuksesta muodostuvasta kiintoaine- ja humuspitoisesta vedestä sekä maanalaisen kaivoksen kuivatusvedestä. Kuivatusvedet johdetaan pintavalutuskenttien kautta pois kaivosalueelta. Ympäristöluvassa on asetettu laatuvaatimukset, jotka näiden vesien tulee täyttää ennen luontoon johtamista.

Selkeimmin rakentamisen aikaiset vaikutukset tulevat kuitenkin näkymään alueen lisääntyvänä tieliikennöintinä sekä kaivosalueelta kantautuvana äänenä.

Kun rakenteet ovat valmiit
 

Ennen ympäristönsuojelurakenteiden käyttöönottamista ELY-keskus tarkastaa rakennuskohteiden laadunvalvonnan tulokset sekä riippumattoman laadunvalvojan yhteenvedon. Ympäristönsuojelurakenteita ei voida ottaa käyttöön, mikäli ne eivät täytä ympäristölupaviranomaisen niille asettamia vaatimuksia.

Ennen patojen käyttöönottoa padoille on laadittava tarkkailuohjelmat ja tehtävä arvio vahingonvaarasta. Padon vahingonvaaran perusteella padot luokitellaan luokkiin 1-3. Kaivospadoille vahingonvaaraa arvioitaessa on tehtävä terveys- ja ympäristövaikutuksien arvio, millaisia vaikutuksia padon murtumisesta aiheutuu mm. vesistöihin, pohjavesiin, veden ottamoihin ja kaivoihin, maankäyttöön sekä kasvillisuuteen ja eläimistöön.

Mikäli padosta ei aiheudu vaaraa, sitä ei luokitella. Padot luokitellaan ja patojen tarkkailuohjelmat hyväksytään ennen käyttöönottoa.

Sotkamo Silver on aloittamassa toimintaa lainvoimaisen ympäristöluvan ehdoilla. Yhtiöllä on kuitenkin samanaikaisesti vireillä myös ympäristövaikutusten arviointimenettely, jossa selvitetään toiminnan laajentamisen ympäristövaikutuksia.

Alunperin teksti on julkaista Kainuun ELY-keskuksen Kaikuja Kainuusta -blogissa 19.6.2018.
Kirjoittaja: Joni Kivipelto
Kuva: Joni Kivipelto

 

Aiheeseen liittyvää