Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Kaivostoiminnan ja malminetsinnän vuosi 2025

Kaivostoiminnan ja malminetsinnän vuosi 2025

Turvallisuus ja kemikaalivirasto Tukesin tänään julkaisema ajankohtaiskatsaus kokoaa kaivosten ja malminetsinnän avainluvut vuodelta 2025. Tukesin mukaan kaivosalan investoinnit ovat laskussa, vaikka malminetsintään oikeuttavat alueet ovat kasvaneet.

Malminetsinnästä raportoi 63 yhtiötä, joista 12 suurinta yhtiötä vastasi 80 % malminetsinnästä. Malminetsintäkairauskilometrien määrä kasvoi 8 % vuodesta 2024, mutta malminetsinnän investoinnit laskivat viime vuoden 90,5 miljoonasta 89,1 miljoonaan euroon. Malminetsintään oikeuttava kaivoslain mukainen pinta-ala kuitenkin nousi 3201 neliökilometriin. Tukesin mukaan malminetsintä kohdistuu erityisesti kullan etsintään. Kulta kiinnostaa myös kansainvälisellä tasolla – S&P Global, World Exploration Trends 2026 -tutkimuksen mukaan kullan etsinnän rahoitus on kasvanut 11 %.

Malminetsintäyhtiöt käyttivät ympäristöselvityksiin ja luontovaikutusten arviointiin yhteensä 4,1 miljoonaa euroa ja maanomistajakorvauksiin 9,3 miljoonaa euroa.

Louhinnasta raportoi viime vuonna Tukesille 22 yhtiötä 41 kaivokselta. Louhintamäärät ovat pysyneet kokonaisuutena melko vakaina. Kaivosten kokonaislouhinta oli 118,2 miljoonaa tonnia, mikä tarkoittaa 2 % laskua edelliseen vuoteen verrattuna. Myös pitkällä aikavälillä kehitys on ollut laskevaa erityisesti metallimalmien ja karbonaattien osalta. Sen sijaan teollisuusmineraalien tuotanto on pysynyt vakaana noin 12 miljoonassa tonnissa vuodessa. Louhinta keskittyy vahvasti muutamaan suureen toimijaan: Terrafame, Kevitsa ja Siilinjärvi vastasivat noin 86 % koko maan louhinnasta vuonna 2025.

Kaivostoiminnan investoinnit vuonna 2025 kohdistuivat pääasiassa olemassa olevan tuotannon ylläpitämiseen, eikä merkittävää kapasiteetin kasvua ole nähty vuoden 2016 jälkeen. Yhtiöt investoivat yhteensä 439 miljoonaa euroa, mikä on 10 miljoonaa vähemmän kuin edellisvuonna. Suurin yksittäinen panostus oli Keliber Technology Oy:n rakennuttama Päivänevan rikastamo. Tämä hanke yhdessä Syväjärven litiumkaivoksen avaamisen kanssa muodostaa toistaiseksi vuosikymmenen merkittävimmän uuden kaivosinvestoinnin.