Kaivostoiminnan vuosikatsaus
Tukesin tänään julkaiseman ajankohtaiskatsauksen mukaan kaivosten louhintamäärät ovat korkealla tasolla ja investoinnit malminetsintään kaikkien aikojen huipussaan.
Tukesin mukaan malminetsintäyhtiöt investoivat Suomessa 94 miljoonaa euroa malminetsintään, joka tarkoittaa 12 % nousua vuoteen 2022 verrattuna. Maanomistajille maksettujen malminetsintäkorvauksien summa kasvoi n. 6,6 miljoonaa euroon.
Louhinnasta raportoi 21 eri yhtiötä 39 kaivokselta. Yhtiöt investoivat 380 miljoonaa euroa, mikä on 26 % enemmän kuin edellisenä vuotena. Merkittävimmät investoinnit tehtiin Kevitsan, Terrafamen, Kittilän ja Siilinjärven kaivoksilla. Näissä kunnissa kaivostoiminnan työllistämisvaikutus on merkittävä, mikä vaikuttaa myös kuntien kokonaisveropohjaan. Lisätuloja kaivospaikkakunnille tuo vuoden 2024 alusta voimaan astunut kaivosmineraalivero.
Huomioitavaa on myös, että useita vuosia kestäneet Kemin ja Kittilän kaivosten nostokuiluinvestoinnit valmistuivat vuoden 2023 aikana.
On tärkeää, että kaivostoimiala Suomessa voi vastata tulevaisuuden haasteisiin lisäämällä Suomen ja Euroopan omavaraisuutta. Ala tuo investointeja Suomeen, mikä vahvistaa koko Suomalaisen arvoketjun kehitysmahdollisuuksia. Yhtiöiden huolena ovat kuitenkin pitkien ja vaikeasti ennustettavien luvitusprosessien tuoma epävarmuus sekä mahdollinen kaivosmineraaliveron korotus vuonna 2026.