Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Uuden eduskunnan turvattava raaka-ainehuolto

Uuden eduskunnan turvattava raaka-ainehuolto

Nyt valitulla eduskunnalla on historiallinen mahdollisuus tehdä Suomelle kattava mineraalistrategia, joka varmistaa maan raaka-ainehuollon.

Kaivosteollisuus onnittelee nyt valittuja kansanedustajia vaalimenestyksestä sekä mahdollisuudesta toimia parlamentaarikkona historiallisessa käännekohdassa.

Käännekohtia ovat muun muassa Suomen liittyminen Natoon, geopoliittisen kartan uudelleen piirtyminen ja energiamurros.

”Tällaisissa käännekohdissa tarvitaan viisaita päättäjiä, jotka osaavat katsoa huomista kauemmaksi. Uskon että suomalaiset ovat valinneet juuri sellaisia”,

sanoo Kaivosteollisuuden toiminnanjohtaja Pekka Suomela.

Yksi keskeisistä meneillään olevaista murroksista on vihreä siirtymä, jossa Suomella voi olla tärkeä rooli koko Euroopan mittakaavassa. Vihreän siirtymän toteuttaminen vaatii paljon mineraaleja muun muassa sähköautoihin, sähköverkkoihin ja tuulivoimaloihin.

Euroopan haaste on, että kulutamme mineraaleja monin kerroin enemmän kuin tuotamme. Olemme siis riippuvaisia muista maista. Geopoliittiset muutokset ovat jo sulkeneet raaka-ainevirtoja idästä. On tärkeä valmistautua siihen, että häiriöt voivat laajentua.

Suomen ainutlaatuiset mineraalivarat avaavat meille onneksi mahdollisuuden nousta keskeiseen rooliin ratkaisujen tuottajana.

”Se edellyttää, että ajattelemme uudelleen mineraalistrategiamme, jonka avulla varmistamme raaka-aineiden saannin”, sanoo Suomela.

Viisas strategia tarjoaa monipuolisen ratkaisun, joka kehittää muun muassa kiertotaloutta, vastuullista kaivostoimintaa ja hankintayhteistyötä muiden EU-maiden kanssa. Nyt valitulta eduskunnalta uskaltaa odottaa viisasta strategiaa.

Lisätietoja