Siirry sisältöön

Uratarina

Keskusteluhalu on kullanarvoinen taito

Niilo Kallunki, Pohjois-Suomen aluepäällikkö, Latitude Cobalt 66

Malminetsintäprojektissa tienraivaajakin kohtaa kansalaisten huolet. Rauhallinen keskustelu on paras tapa päästä eteenpäin.

”Kun olemme menossa tutkimaan jotain aluetta, soitan aina maanomistajalle ja kysyn, mitä mieltä omistaja on asiasta”, sanoo Latitude Cobalt 66:n Pohjois-Suomen aluepäällikkö Niilo Kallunki.

Kaivosyhtiöstä tuleva puhelu herättää väistämättä hämmennystä ja joskus jopa suuria tunteita, vaikka suhtautuminen onkin enimmäkseen positiivista. Maanomistajan ensimmäinen ajatus on luonnollisesti, että tiluksille tulee kaivos.

Jos omistaja kieltää, ei Kallunki alueelle mene. Valtaosa antaa kuitenkin luvan, kun kuulee, että kyse on vain alustavista tutkimuksista.

”Eivät nämä ole monimutkaisia juttua selittää, kunhan vain ajan kanssa jaksaa keskustella”, sanoo Kallunki.

Huolet ovat ymmärrettäviä

Latitude 66 Cobalt Oy on australialaissuomalainen vuonna 2017 perustettu kaivosyhtiö. Yhtiö pyrkii käynnistämään kobolttikaivoshankkeet Kuusamossa ja Posiolla tulevien vuosien aikana. Tällä hetkellä yhtiöllä on alueen kartoitus ja kevyet kairaukset meneillään.

Selkeä enemmistö lappilaisista suhtautuu malminetsintään positiivisesti. Pohjois-Suomessa ymmärretään työn ja malmien tarve.

”Toki on myös niitä, jotka ovat eri mieltä. Niin pitää ollakin, koska eiväthän kaikki voi olla samaa mieltä. Sitä paitsi myös eri mieltä olevat ymmärtävät, mistä tässä toiminnassa on kyse”, Kallunki sanoo.

Kansalaisten huolet ovat ymmärrettäviä, sillä kaivosyhtiötkin ovat tehneet aikanaan virheitä. Tämä tunnustetaan myös Latituden nettisivuilla, missä todetaan, että Kuusamon seudullakin on aikanaan ollut huonosti suunniteltuja hankkeita, jotka ovat olleet ympäristösyistä sekä matkailuelinkeinon kannalta sopimattomia.

Lapin moniottelija

Vaikka Kallunki on kaivosyhtiön aluepäällikkö, on hän konepajateknikko eikä geologi tai kaivosinsinööri.

”Ruotsissa olen käynyt kaikki koulut aikoinaan ja siellä valmistuin konepajateknikoksi. Pohjois-Suomessa on tullut vuosien mittaan tehtyä kaikenlaista. Täällä pärjätäkseen täytyykin olla moniottelija. Latitudellekin tulin alkujaan tekemään rakennushommia.”

Moniottelija on osuva nimitys myös sikäli, että aluepäällikön työhön kuuluu muun muassa lupa-asioiden hoitamista, rakentamista ja teiden avaaminen. Työtä mies tekee toisinaan toimistolla ja toisinaan taas Lapin kairoilla.

Kallunki kiinnostui kaivosalasta ensimmäisen kerran jo yli 25 vuotta sitten, kun Outokumpu aloitti toiminnan lähialueella.

 ”Siellä työskenteli muutama tuttu koneurakoitsija. Kävin aina silloin tällöin juttelemassa heidän kanssaan ja katselin paikkoja. Olin itse eri hommissa, mutta kaivosala tuli silloin jo vähän tutuksi ja alkoi kiinnostamaan sitä kautta.”

Digiosaajilla paljon mahdollisuuksia

Aluepäällikkö kannustaa digiosaajia ja teknologiasta kiinnostuneita hakeutumaan alalle, koska digitaitojen merkitys tulee kasvamaan.

 ”Kannustan teknologian huippuosaajia ehdottomasti tälle alalle. Ala on erittäin hyvä myös ihmisille, jotka ovat avoimia ja joilla on osaamista laidasta laitaan”, Kallunki jatkaa.

Eniten malminetsinnän parissa työskentelyssä on yllättänyt se, miten monipuolinen ala on. Myös työilmapiiri on alalla innostava. Kallunki kehuukin kollegoilta saatua tukea ja heidän osaamistaan.

 ”Apua saa aina muilta yhtiössä työskenteleviltä, aina toimitusjohtajasta lähtien. Olen tehnyt kolme vuotta töitä päägeologimme kanssa ja olen ikään kuin ohimennen oppinut häneltä vaikka mitä mielenkiintoista”.

Olisiko oppimisessa kyse samasta taidosta, jolla Kallunki avaa ovia maanomistajien luo – keskustelutaidosta?

  • Pohjois-Suomen aluepäällikkö Latitude 66 Cobaltissa
  • Koulutukseltaan konepajateknikko
  • Työnkuvaan kuuluu muun muassa lupa-asiat.
  • Latitude 66 Cobalt Oy on australialaissuomalainen vuonna 2017 perustettu kaivosyhtiö
  • Yhtiön tavoitteena on käynnistää kobolttikaivokset Kuusamossa ja Posiolla tulevien vuosien aikana
  • Latitudella on toimipisteet Posiolla, Kuusamossa ja Oulussa
  • Kahdeksan vakituista työntekijää sekä kesätyöntekijöitä vuosittain noin 12.