Siirry sisältöön

Maanomistajankorvaukset malminetsinnässä

Tällä sivulla käsitellään kaivoslain mukaiseen malminetsintälupaan perustuvia maanomistajakorvauksia.

Suomessa malminetsintää voidaan harjoittaa Tukesin myöntämän malminetsintäluvan perusteella tai tietyissä tilanteissa maanomistajan suostumuksella. Jos malminetsintä perustuu maanomistajan suostumukseen, myös korvauksista sovitaan lähtökohtaisesti osapuolten kesken.

Malminetsinnän tarkoituksena on selvittää, sijaitseeko alueella kaivosmineraaleja sisältävä esiintymä ja onko esiintymän hyödyntämiselle edellytyksiä tulevaisuudessa. Tätä varten alueella voidaan tehdä erilaisia geologisia tutkimuksia, mittauksia ja näytteenottoa.

Malminetsintäalueen maanomistajalle maksetaan kaivoslakiin perustuvia korvauksia. Nämä korvaukset jakautuvat kahteen pääryhmään:

  1. vuosittaiseen malminetsintäkorvaukseen; sekä
  2. malminetsinnästä aiheutuvien vahinkojen ja haittojen korvauksiin.

Malminetsintäkorvaus maksetaan vuosittain

Malminetsintäluvan haltijan on maksettava malminetsintäalueeseen kuuluvien kiinteistöjen omistajille vuosittaista malminetsintäkorvausta.

Korvaus on kiinteistökohtainen, ja sen määrä riippuu siitä, kuinka suuri osa kiinteistöstä kuuluu malminetsintäalueeseen sekä kuinka kauan malminetsintälupa on ollut voimassa.

Malminetsintäkorvauksen määrä

Malminetsintäluvan voimassaoloaikaKorvaus
Vuodet 1–420 €/ha
Vuodet 5–730 €/ha
Vuodet 8–1040 €/ha
Vuodesta 11 alkaen50 €/ha

Kaivoslaissa säädetään myös eräistä erityistilanteista, joissa malminetsintäkorvaus on edellä mainittuja korvaustasoja korkeampi. Jos malminetsintälupa myönnetään entiselle kaivosalueelle lain erityissäännöksen perusteella, vuotuinen korvaus on heti ensimmäisestä vuodesta lähtien 50 euroa hehtaarilta. Jos alueella on lisäksi aiemmin lykätty kaivosoikeuden raukeamista, vuotuinen korvaus on heti ensimmäisestä vuodesta lähtien 100 euroa hehtaarilta.

Miten malminetsintäkorvaus lasketaan käytännössä?

Vuotuinen malminetsintäkorvaus lasketaan siitä pinta-alasta, joka kuuluu malminetsintäalueeseen. Korvausta ei makseta kiinteistön koko pinta-alan perusteella.

KiinteistöKokonaisalaMalminetsintäalueella1. lupavuosi 20 €/ha7. lupavuosi 30 €/ha11. lupavuosi 50 €/ha
Kiinteistö A63 ha63 ha1 260 €1 890 €3 150 €
Kiinteistö B58 ha20 ha400 €600 €1 000 €
Kiinteistö C130 ha40 ha800 €1 200 €2 000 €
Yhteensä251 ha123 ha2 460 €3 690 €6 150 €

Tiesitkö?

Malminetsintäkorvaus määräytyy malminetsintäluvan voimassaolon perusteella, ei alueella vuosittain tehtävien tutkimusten määrän perusteella. Korvaus perustuu siihen, että kiinteistö kuuluu malminetsintäalueeseen ja alueella on voimassa malminetsintälupa.

Vahingot ja haitat korvataan erikseen

Malminetsintäkorvaus ei ole ainoa korvaus, johon maanomistaja voi olla oikeutettu. Kaivoslain mukaan malminetsintäluvan haltijan on korvattava malminetsintäalueella harjoitetusta toiminnasta aiheutuneet vahingot ja haitat.

Monet korvauskysymykset ratkaistaan käytännössä sopimalla maanomistajan ja malminetsintäluvan haltijan välillä. Kaivoslain mukaan korvauksesta ja sen määrästä sovitaan kirjallisesti. Jos sopimukseen ei päästä, korvausasia voidaan ratkaista kaivostoimituksessa.

Esimerkkejä vahingoista ja haitoista

Malminetsintä toteutetaan yleensä siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän vaikutuksia kiinteistölle. Jos toiminnasta kuitenkin aiheutuu vahinkoa tai haittaa, ne korvataan erikseen ja täysimääräisesti.

Malminetsinnästä aiheutuvat vahingot ja haitat ovat tyypillisesti tutkimustoimintaan liittyviä paikallisia vaikutuksia, kuten:

  • puustolle tai maastolle aiheutuneita vähäisiä vaurioita;
  • tutkimustoiminnasta aiheutuvia, kiinteistön käyttöä haittaavia jälkiä; tai
  • kulkuyhteyksille aiheutuneita korjaustarpeita.

Mikä on kaivostoimitus?

Kaivostoimitus on Maanmittauslaitoksen järjestämä virallinen menettely, jossa ratkaistaan muun muassa korvauksia, käyttöoikeuksia ja muita kaivoslain mukaisia kysymyksiä. Korvausasia voidaan saattaa kaivostoimituksen ratkaistavaksi esimerkiksi silloin, kun maanomistaja ja toiminnanharjoittaja eivät pääse korvauksista sopimukseen.
 
Kaivostoimitusta on haettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun malminetsintälupa on rauennut tai peruutettu tai, jos malminetsintälupaan perustuvasta toiminnasta aiheutunut vahinko tai haitta ilmenee myöhemmin, toimitusta on haettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun vahinko tai haitta ilmenee.

Malminetsintä ei vielä tarkoita kaivosta

On tärkeää huomata, että malminetsintä ja kaivostoiminta ovat eri asioita. Malminetsintäluvan tarkoituksena on mahdollistaa esiintymän tutkiminen ja arviointi. Malminetsintälupa ei oikeuta mineraalien hyödyntämiseen eikä kaivoksen perustamiseen. Kaivostoiminta edellyttää myöhemmin erillisiä lupia ja menettelyjä.

Jos alueelle myöhemmin perustetaan kaivos, maanomistajalle voi syntyä oikeus myös muihin kaivoslain mukaisiin korvauksiin. Löydät tietoa kaivostoiminnan maanomistajakorvauksista täältä.

Lisätietoa lainsäädännöstä

  • Kaivoslaki (621/2011)
    • Erityisesti 99 § (malminetsintäkorvaus), 103 § (vahinkojen ja haittojen korvaaminen) ja 104 § (korvausasian käsittely kaivostoimituksessa).

Huomaathan

Kaivoslain mukaisilla korvauksilla, kuten malminetsintäkorvauksella, voi olla verotuksellisia vaikutuksia.

Kaivoslain mukaisten korvausten verokohtelua käsitellään Verohallinnon 9.1.2026 antamassa syventävässä vero-ohjeessa Maa-aineksista saatavat tulot luonnollisen henkilön verotuksessa.

Verotukseen liittyvissä kysymyksissä kannattaa kääntyä veroasiantuntijan tai Verohallinnon puoleen.