Vauhtia kiertotalouteen
Kaivannaisjätteiden kiertotalous on puhututtanut jo vuosia ja erilaisia hankkeita on ollut niin rikastushiekkojen kuin sivukivien hyötykäyttöpotentiaalin tutkimisessa.
Kaivosalueiden sisällä kiertotalous on ollut arkipäivää jo pitkään, kun kaivannaisjätteitä on käytetty esimerkiksi teiden ja patojen rakentamiseen, sekä kaivostäytössä maan alaisissa kaivoksissa. Nyt vauhtia kaivannaisjätteiden kiertotalouteen kaivosten ulkopuolella haetaan valtiovallan tasolta kahdenkin eri hankkeen voimalla.
Syksyllä työ- ja elinkeinoministeriössä lähti liikkeelle hanke, missä ensi töikseen kartoitetaan jo tehdyt tutkimukset ja selvitykset kaivannaisjätteiden hyödyntämisen osalta ja tarkastellaan, mitä haasteita kaivannaisjätteiden hyödyntämisessä kaivosalueen ulkopuolella on aiemmin kohdattu. Hankkeen pohjana on työ- ja elinkeinoministeriön kesällä 2021 julkaisema esiselvitys kaivosten sivukivien ja rikastushiekan hyödyntämismahdollisuuksista.
Hankkeen koordinaatioryhmään kuuluu edustajia niin kaivosteollisuudesta kuin muiltakin toimialoilta, lisäksi tutkimuslaitoksilta, viranomaispuolelta, ministeriöistä ja eri sidosryhmistä. Koordinaatioryhmän puheenjohtajana toimii työelämäprofessori Hannele Pokka. Koordinaatioryhmän tehtävänä on:
o sektorirajat ylittävä julkisten ja yksityisten tahojen yhteistyö
o konkreettisten hankkeiden käynnistämisen vauhdittaminen
o hankkeita hidastavien yhteisten esteiden tunnistaminen ja purkaminen
Koordinaatioryhmän toiminta-aika on 30.3.2023 asti.
Myös ympäristöministeriö on käynnistänyt kiertotalouden green deal työn, mikä koostuu yhteisistä raameista ja kriteereistä, sekä mukaan lähtevien toimijoiden vähähiilisestä kiertotalouden edistävistä sitoumuksista. Ideana on, että mukana olevat toimijat tunnistavat toimintansa kannalta vaikuttavimmat kiertotaloustoimet. Tässä vaiheessa osallistujilta edellytetään sitoutumista muun muassa oman toimialueen tietojen keräämiseen ja yhteistyöhön. Skenaariotyöstä saadun tiedon pohjalta mukaan lähtevät toimijat päättävät liittymisestään kiertotalouden green dealiin omilla sitoumuksillaan vuonna 2023.
Kiertotalouden green deal on vapaaehtoinen hanke, eikä siinä allekirjoiteta varsinaista sopimusta. Tällä hetkellä mukaan on lähtenyt 80 toimijaa, mukana myös Kaivosteollisuus ry.