Hitaat lupaprosessit jarruttavat kaivosalan vihreää kasvua
Kaivosalan yritysten suhdanteet näyttävät yllättävän valoisilta, joskin kahtiajakautuneelta. Vihreä siirtymä on vahvin kasvuveturi. Eniten huolta alan yritysjohdolle aiheuttavat hitaat lupaprosessit, kaivosalan lakiviidakko ja työvoiman saaminen.
Kaivosalan toimijoiden suhdannenäkymät jakautuvat voimakkaasti. Voimakasta tai tasaista kasvua odottavia on suhdannekatsaukseen vastanneista 41 prosenttia. Toisaalta neljännes yrityksistä odottaa markkinoiden supistuvan.
Näkymät ovat kuitenkin hyvin erilaisia kaivoklusterin eri toimialoilla.
Alan teknologiatoimittajat ja palveluntarjoaja ovat selvästi varsinaisia kaivosyhtiöitä optimistisempia. Esimerkiksi teknologiatoimittajista yksikään ei odota markkinoiden heikkenevän seuraavan kahden vuoden aikana, kun kaivosyhtiöistä heikkenemistä odottaa 29 prosenttia.
Sama kahtiajako näkyy kannattavuusodotuksissa. Kaivosyhtiöistä 40 prosenttia odottaa kannattavuuden heikkenevän hieman tai merkittävästi. Teknologiatoimittajista kannattavuuden heikkenemistä ei ennakoi yksikään, mutta paranemiseen uskoo puolet.
”Erot kannattavuusodotuksissa kertovat todennäköisesti siitä, että yleinen kustannustaso iskee kovemmin raskaaseen kaivosteollisuuteen kuin teknologiantuottajiin. Lisäksi kaivosyhtiöt investoivat teknologiaan myös silloin, kun suhdanneodotukset heikkenevät”, pohtii Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela.
Pessimistisimpiä ovat malminetsintäyhtiöt, joista 41 prosenttia odottaa markkinoiden supistuvan ja oman kannattavuutensa heikkenevän.
Vihreä siirtymä luo kasvua
Vihreä siirtymä on kaikkien vastaajaryhmien merkittävin kasvun vauhdittaja. Teknologiatoimittajista näin näkee 75 prosenttia. Loput 25 prosenttia teknologiatoimittajista uskoo uusien tuotteiden tuovan kasvua.
”Teknologinen murros luo uusia tilaisuuksia, joihin teknologiatoimittajat ovat nopeita tarttumaan”, sanoo kaivosteknologian vientiä edistävän Mining Finlandin toimitusjohtaja Lasse Moilanen.
Teknologiatoimittajilla on vahva usko tulevaan, sillä 75 prosenttia uskoo vientinäkymien paranevan merkittävästi lähimmän kolmen vuoden aikana. Yksikään teknologiatoimittaja ei usko vientinäkymien heikkenevän.
Teknologiayritykset näkevät lähimmän viiden vuoden aikana suurimpia kasvumahdollisuuksia Afrikassa, kun taas kaivosyhtiöt näkevät niitä Läntisessä Euroopassa. Itäinen Eurooppa ei kuulu yhdenkään vastaajan mielestä suurimpiin kasvualueisiin lähivuosina.
Kaivosalan teknologia- ja laiteyhtiöiden kiinnostavimmat vientimarkkinat ovat EU:n ulkopuolella. Siellä on vielä elämää ja investointeja, kun taas Eurooppa kärsii eniten energiakriisistä ja Venäjän sodasta.
Suuria henkilöstövähennyksiä ei näkyvissä
Kaikista vastaajista 74 prosenttia kertoo, että ei ole joutunut eikä suunnittele lomauttavansa henkilöstöä. Teknologiayhtiöistä yksikään ei odota henkilöstömäärän vähenevän ensi vuonna. Kaivosyhtiöistä muutama odottaa pientä supistumista.
Myynti- ja markkinointihenkilöstön saaminen on suurin rekrytoinnin pullonkaula jokaisella teknologiayhtiöllä. Kaivosyhtiöillä suurin pula on automaatio- ja ICT-osaajista sekä kaivos- ja prosessiasiantuntijoista.
Lupaprosessit huolettavat kaivosjohtoa
Yli 70 prosenttia kaivosyhtiöistä pitää lupaprosessien hitautta ja ennakoimattomuutta yhtiön suurimpana huolena toimintaympäristössä. Samoin kaivosyhtiöitä huolettavat tulossa oleva kaivosalaa koskeva lainsäädäntö, kaivosvero ja geopoliittiset muutokset ympäristössä.
Erityisen huolissaan lainsäädännöstä ovat malminetsintäyhtiöt, joista jokainen pitää lakiviidakkoa suurimpiin kuuluvanan huolena. Lähes yhtä paljon etsintäyhtiöitä huolettavat lupaprosessit.
Vaikka teknologiayhtiöt näkevät kysynnän ja viennin kasvavan, on mahdollinen kysynnän hiipuminen jokaisen yhtiön huolena. Siksi teknologiayhtiöt ovatkin osallistuneet erittäin aktiivisesti alan messuihin ja seminaareihin maailmalla.
Työvoiman saaminen kuuluu suurten huolien joukkoon 75 prosentissa teknologiayhtiöistä, mutta vain 27 prosentille kaivosyhtiöistä.
Kysely lähetettiin sadalle alan yhtiölle ja vastausprosentti oli 42.