Kaivoslaki pahentaa raaka-ainepulaa
Ehdotus uudeksi kaivoslaiksi muuttaa investointi-ilmapiirin yhä epävarmemmaksi, kun kunnat pääsevät päättämään kaavoituksella kaivoksen perustamisesta.
Malminetsinnän varausmenettelyn tiukentaminen kaivoslailla on tervetullut uudistus, joka vähentää pelitilaa vastuuttomilta yrityksiltä, jotka eivät ole sitoutuneet toimialan pelisääntöihin.
Euroopan komissio on erittäin huolestunut raaka-aineiden saatavuudesta erityisesti Venäjän aloittaman sodan jälkeen. Hallituksen esitys uudeksi kaivoslaiksi kertoo, että Suomessa raaka-aineiden saanti ei huoleta.
Nyt tehty lakiluonnos vaikeuttaa hankkeita, jotka vauhdittaisivat raaka-aineiden omavaraisuuden lisäämistä. Siksi Suomi ja Eurooppa ovat lähivuosina entistä enemmän globaalien raaka-ainemarkkinoiden armoilla.
Kaivosteollisuutta huolettaa etenkin kaksi kaivoslain kohtaa.
- Suurten maanomistajien veto-oikeus. Epävarmuus kasvaa siitä, miten kaivoslaki jatkossa järjestää maanomistajien ja malminetsinnän suhteen. Nyt esityksessä pohditaan suurille maanomistajille veto-oikeutta. Vastaavaa oikeutta ei ole naapurimaissamme Ruotsissa eikä Norjassa.
- Valtakunta vai kuntavalta? Samoin huolestuttava on muutos, joka toisi kunnille oikeuden päättää yksin kaavoituksella kaivoksen perustamisesta. Valtakunnan hallituksella ei olisi keinoja vaikuttaa tilanteeseen edes raaka-ainepulan syventyessä.
Muun muassa nämä asiat muuttavat Suomen investointi-ilmapiirin entistä epävarmemmaksi. Lupamenettely ei toimi, ja samanaikaisesti valmisteltavan kaivosveron kanssa yhteisvaikutus on kaivosteollisuudelle raskas. Raskautta lisäävät monivuotiset lupaprosessit ja nousevat kustannukset.
”Hallituksen esitys uudeksi kaivoslaiksi kiristää teollisuuden toimintaedellytyksiä samalla, kun Suomi etsii rahaa sähkölaskuun ensi talven varalle”, sanoo Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela.
On esityksessä hyvääkin. Varausmenettelyyn tulee tervetulleita tiukennuksia.
”Hiljattain mediassa esillä olleet suhertajat eivät noudata malminetsinnän vastuullisuusohjeita ja pilaavat kunnollisten toimijoiden mainetta”, sanoo Suomela.
Uusi laki selkeyttää pelisääntöjä ja vähentää kansalaisten huolta epäterveistä varauksista.