Allasseminaarissa pohdittiin kaivosten jätevesien hallintaa

Aamupäivän paneelikeskustelussa Casper Herler Boreniukselta huomautti, että Suomessa pohjavesi on juridisesti eri asia kuin geologisesti. Pohjaveden suojelun tausta on terveysperusteisuus, eli suojellaan pohjaveden saatavuutta mahdollista talousvesikäyttöä ajatellen. Tämän vuoksi pohjavesi on oikeudellisesti laajempi termi kuin geologisesti.

Pohjaveden pilaamiskieltoon ei voi saada poikkeusta. Minkälainen hyväksyttävä riski on sallittu, perustuu tapauskohtaiseen arviointiin. Tässä arvioinnissa oleellinen merkitys on sillä, onko alueella sellaista pohjavesiesiintymää tai pohjaveden käyttöä, joka voi olla suojelun tarpeessa. Pohjaveden pinnan tason muuttaminen ei ole kiellettyä.

Satu Räsänen ACTS:ltä avasi pohjavesiin liittyvää sääntelyä. On paljon lainsäädäntöä, joka vaikuttaa suoraan tai välillisesti pohjavesien sääntelyyn. Kehikko on todella laaja. Vesipuite- ja pohjavesidirektiivissä on säädetty pohjavesimuodostumista, eli luokitelluista pohjavesialueista. Kaivosalueet tyypillisesti eivät sijaitse luokitelluilla pohjavesialueilla tai niiden lähialueella, jolloin niissä tulee useimmiten sovellettavaksi kansallinen pohjavesiä koskeva lainsäädäntö.

Seuraavaksi Sami Koivula Pohjois-Suomen Avista kertoi, että teknisiä vaihtoehtoja altaiden rakentamiseen on todella paljon. On tunnistettava paitsi päästöt normaalissa toiminnassa ja poikkeustilanteissa, niiden riskit, päästöjen kulkeutuminen, vuotojen havaittavuus ja keräämismahdollisuus jne. Ympäristöluvan ja sen selvitysten laatuun kannattaa panostaa.

Maaperän pilaamiskielto tarkoittaa, että toiminta ei saa merkittävästi rajoittaa alueen käyttöä toiminnan lopettamisen jälkeen. Teollisuusalueella sääntö on väljempi kuin muilla alueilla.

Pohjaveden pilaamiskielto taas kohdentuu lähtökohtaisesti pohjavesialueisiin tai pohjaveden käyttöön juomavetenä. Se ei siis ole ehdoton kielto sille, että maaperässä olevaan veteen ei saisi kulkeutua mitään aineita, mutta kulkeutumisesta ei saa aiheutua merkittävää pilaantumista. Joka tapauksessa lähtökohta on, että toiminnanharjoittajan pitää kerätä päästöt niin tehokkaasti kuin mahdollista. Näitä arvioidaan, kun mietitään ympäristöluvan myöntämistä toiminnalle. 

Pohjaveden korkeuden muutoksiin (esim. kaivoksen kuivatukseen liittyen) tarvitaan taas vesilain mukainen lupa, eli vesilaki kulkee rinnalla ympäristöluvan kanssa.

Ylitarkastaja Anna Pitsinki Lapin Ely-keskuksesta kertoi ympäristöluvan valvonnasta: lupapäätöksillä on annettu raamit rikastushiekka-altaiden rakentamiselle, käytölle ja tarkkailulle. Jo suunnitteluvaiheessa pitää huomioida seurantajärjestelmä, vaikutusalue, vesienhallinta, varautuminen ennalta-arvaamattomiin tilanteisiin, alueen laajentaminen jne.

Valvojan kannalta mahdollisimman yksityiskohtaiset suunnitelmat ympäristölupahakemuksessa ja niiden pohjalta annetut yksiselitteiset lupamääräykset ovat helpompia valvottavia kuin suunnitelmat ja määräykset, jotka jättävät paljon tulkinnanvaraa.

Seuraavaksi patoturvallisuusviranomaisen edustaja Heli Nurmi puhui patoturvallisuusasioista. Monilla padoilla on YVA- ja/tai lupaprosessi menossa. Syynä voi olla esimerkiksi laajentaminen, toiminnan jatkuminen tai sulkeminen.

Padon rakennuspaikan sijainti vaikuttaa oleellisesti rakennusmateriaalien valintaan. Joka tapauksessa kaikilla patotyypeillä pitää olla kuivatusjärjestelmä ja suotovesien hallinta.

Kuulumiset länsinaapurista

Annika Bjelkevik Tailings Consultants Scandinaviasta kertoi Ruotsin kaivannaisjätteiden hallinnan nykytilanteesta ja tulevaisuudessa huomioitavista näkökulmista.

Kaivosten jätealtailla on maailmanlaajuisesti tapahtunut paljon patovahinkoja, noin neljä vuodessa keskimäärin. Altaan pitää olla oikein suunniteltu ja rakennettu, mutta myös käytön pitää olla hallinnassa. Jos joku näistä pettää, niin todennäköisyys patosortumalle tai muulle onnettomuudelle kasvaa. Tarvitaan myös riskienhallintasysteemi, laaduntarkkailua, dokumentaatiota jne.

Yleensä patovahingoissa ei Bjelkevikin mukaan ole kyse tiivisteen pettämisestä. Rikastushiekka-altaan pohjan tai patorakenteen tiivisrakenteet sekä padon muoto ja rakennustapa, kuten myös rikastushiekan kuivatus vaikuttavat kuitenkin läjitettävän materiaalin ja itse patorakenteen stabiliteettiin. Paras patorakenne riippuu kyseessä olevan altaan ja alueen erityispiirteistä.

Bjelkevik kertoi, että Ruotsissa vesivoimapadot ovat olleet kaivosaltaiden esikuvina, kun taas Suomessa nykyisiin käytäntöihin on päädytty hieman eri tavalla.

Iltapäivän aluksi pidetyn paneelikeskustelun teemana olivat kaivannaisjätealueet teknisen suunnittelun ja operoinnin näkökulmasta. Paneelissa keskusteltiin esimerkiksi siitä, miksi rikastushiekka-altaiden pohjarakenteet eivät ole yhtä vedenpitäviä kuin kaatopaikka-alueilla. Fundamentaalinen ero on märkäprosessi ja siitä aiheutuva tarve padoille, joita tyypillisesti vielä jatkuvasti korotetaan kaivoksen elinkaaren aikana. Mitään näistä ei ole kaatopaikalla. Kaatopaikat ovat pieniä rikastushiekka-altaisiin verrattuna, mikä tuo haasteita myös maaston suhteen. Optimaaliseen paikkaan ei voida siirtyä. Tarvitaan kompromisseja.

Suotovesien käsite on olemassa kaivannaisjäteasetuksessa. Suotovedet pitää kerätä ja käsitellä ja niiden on oltava hallinnassa.

Tiivisrakenteiden suhteen käyttöhistoria kaivoksilla on lyhyt, eikä pitkäaikaiskestävyydestä ole takeita. Kansainväliset kokemukset rikastushiekka-altaiden tiivisrakenteista ovat myös rajallisia. Pieni räätälöinnin vara pitää jättää, koska samat rakenteet toimivat eri paikoissa eri tavalla. Joka paikkaan sopivaa ”normiratkaisua” ei yksinkertaisesti oikein voi olla olemassa. Edes bentoniitti ei ole pomminvarma ratkaisu. Suomessa on lisäksi paljon vettä, mikä vaikeuttaa hallittavuutta. Sulkemista liittyen yleensä ajatellaan, että läjitetty rikastushiekka pitäisi kuivattaa viimeistään ennen sulkemista, jotta asianmukaiset pintarakenteet voidaan ylipäänsä rakentaa.

Paneelissa nousi esiin, että on järkevää satsata altaan pintarakenteeseen, koska niitä voidaan monitoroida ja hallita. Suotovesien keräysjärjestelmiä pitäisi niin ikään tehostaa.

Johanna Holm ja Andrei Dianoff kertoivat Kevitsan rikastushiekka-altaaseen liittyvistä seikoista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Kevitsan suotovesivaikutukset ovat olleet viime aikoina runsaasti esillä mediassa. Allasalueen pohjarakenteet ovat ympäristöluvan mukaisia. Yhtiö tarkkailee jatkuvasti suotovesien vaikutusta ja aktiivisesti hallitsee niitä keruujärjestelmällä ja suojapumppauksilla. Lisäksi Boliden on tehnyt niihin liittyen laajoja lisäselvityksiä, joiden pohjalta voidaan sanoa, että suotovesien leviäminen ympäristöön on nykyisellään varsin rajallista, eikä niistä arvioida tehtyjen mallinnusten ja arvioiden mukaan aiheutuvan pitkälläkään aikavälillä tarpeetonta riskiä ihmisille tai ympäristölle.

Johanna ja Andrei kertoivat lisäksi kaivoksen suunnitelmista siirtyä patokorotuksissa ns. keskilinjan (centreline) korotuksiin, jotka lisäävät tulevaisuudessa merkittävästi patojen stabiliteettia ja helpottavat vesienhallintaa, jolloin suuronnettomuuden riski vastaavasti alenee.

Lupa yhdeltä luukulta

Ympäristöministeriön edustajat kertoivat iltapäivällä Lupa-, ohjaus ja valvontaviraston perustamisesta. Ympäristöluvan voisi jatkossa saada yhdeltä luukulta VALO-virastosta. Aiheen tiimoilta on aloitettu myös digipalvelujen kehittäminen.

Soile Nieminen kertoi KAIELY:n kuulumisista ja tekeillä olevasta kaivosten ympäristönsuojelurakenteiden oppaasta, jonka pitäisi ilmestyä tämän vuoden aikana. Opas on ollut pitkään tekeillä, mutta sen julkaiseminen on viivästynyt eri syistä.

Niko Karjalainen Envineer Oy:stä veti lopuksi yhteen päivän antia. Hänen mukaansa lainsäädännössä tapahtuu paljon koko ajan ja kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa. Pitää miettiä, keskitytäänkö suoriin ympäristövaikutuksiin vai suurempien onnettomuuksien hallintaan. Viimeksi mainitun osalta allasalueen ja erityisesti patorakenteiden stabiliteetti on ensiarvoisen tärkeää. Yhdellä allassuunnitelmalla harvoin saadaan kaikkea. Riippuu tapauksesta ja mm. maantieteestä.

Kaiken kaikkiaan kaivoksilla pinta-alat ja massamäärät on erilaisia kuin muualla, mikä tuo omat haasteensa ja ominaispiirteensä. Kyseessä on erikoisala, joka vaatii vuosien perehtymistä. Allas- ja pato-osaajia täytyy myös kouluttaa lisää Suomessa.

Myös eri asiantuntijoiden ja toimijoiden välinen yhteistyö on avain alan kehittämiseen.