Maailman kartta
Uutinen

Suomen vetovoima kaivosmaana on pudonnut jyrkästi

Suomen vetovoima kaivosalan investointikohteena on pudonnut kansainvälisessä vertailussa hopeapallilta sijalle 29 vain neljässä vuodessa.

Neljä vuotta sitten Suomi oli maailman toiseksi vetovoimaisin kaivosalue Fraser Instituten vuosittain tekemässä vertailussa. Sen jälkeen Suomi on menettänyt asemiaan tasaisesti vuodesta 2019 lukien. Tuoreimmassa vuoden 2022 selvityksessä tapahtui poikkeuksellisen kova pudotus sijalle 29.

”Vertailuraportti antaa pohtimisen aihetta Suomelle ja koko Euroopalle. Tarvitsemme raaka-aineita ja vihreää siirtymää koskevat haasteet on kohdattava myös täällä. Politiikalla on merkitystä”, sanoo Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela.

Vetovoima heikentynyt monesta syystä

Tutkimuksen mukaan Suomen vetovoima on heikko muun muassa kaivospolitiikan vuoksi. Fraser Instituten kokonaisarvio koostuu kahdesta pääindeksistä, joista toinen mittaa alueen geologista potentiaalia ja toinen poliittisten päättäjien suhtautumista malminetsintään.

Kolme vetovoimaisinta kaivosaluetta tuoreimmassa selvityksessä ovat Nevadan osavaltio Yhdysvalloissa, Australian suurin osavaltio Länsi-Australia ja Saskatchewan Kanadassa.

”Fraser Instituten selvitys on alalla erittäin seurattu. Tällaisilla selvityksillä on yleisemminkin merkitystä siihen, miten yritykset arvioivat investointejaan. Siten nämä vaikuttavat koko maan kasvuun ja työllisyyteen”, sanoo Pekka Suomela.

Toisaalta Suomella on paljon mahdollisuuksia.

”Tämä selvitys olisi tärkeä noteerata Säätytalollakin niin, että Suomeen saataisiin kattava mineraalistrategia, sujuvammat lupakäytännöt ja investointeja alan osaamisen kehittämiseen”, sanoo Suomela.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Pekka Suomela
+358 40 533 2848 
pekka.suomela(at)teknologiateollisuus.fi

Aiheeseen liittyvää