Teollinen autonomia

Laiva
Raaka-aineiden saatavuus on varmistettava

Koronaepidemia ja Venäjän käynnistämä sota ovat osoittaneet, kuinka haavoittuva Suomi on raaka-aineiden suhteen. Sama koskee koko Eurooppaa, joka kuluttaa noin 20 prosenttia maailman raaka-aineista, mutta tuottaa vain kolme.

Tulemme aina olemaan riippuvaisia tuonnista. Omavaraisuuden vahvistaminen vähentäisi kuitenkin haavoittuvuuttamme sekä vahvistaisi kaupankäyntivoimaamme tiukemmiksi käyvillä raaka-ainemarkkinoilla.

Tämä olisi elintärkeää siksi, että kisa raaka-aineista kovenee entisestään kahdesta syystä. Vihreä siirtymä vaatii entistä enemmän raaka-aineita esimerkiksi tuulivoimaloiden ja akkujen tuotantoon. Samaan aikaan geopoliittiset jännitteet voivat muuttaa rajusti perinteisten markkinoiden toimintaa.

Raaka-ainetuonnin pienikin hiipuminen voi aiheuttaa huomattavia ongelmia elinkeinoelämälle sekä kansalaisille, jotka käyttävät metalleja ja muita mineraaleja joka päivä arjessaan. Metalleja ja mineraaleja tarvitaan muun muassa veden puhdistamiseen, elintarvikkeiden tuotantoon ja sairaalatarvikkeiden valmistamiseen.

Raaka-aineomavaraisuuden vahvistaminen voi toisaalta avata suuria mahdollisuuksia. Lisää investointeja ja työtä metallien ja muiden mineraalien tuotantoon, jatkojalostamiseen sekä näitä aloja tukevaan teknologiateollisuuteen.

Kaivosteollisuuden menestys kansainvälisessä arvoketjussa edellyttää vastuullista toimintaa. Kaivosteollisuus on tärkeä kiertotalouden mahdollistaja. Se on kehittänyt jatkuvasti ympäristöystävällisempiä toimintamalleja. Näitä toimintamalleja on kehitettävä edelleen alan kilpailukyvyn ja hyväksyttävyyden lisäämiseksi.

 

Kaivosteollisuus ry:n esitys seuraavalle vaalikaudelle

Suomen on laadittava uusi mineraalistrategia, jonka toimeenpano

  • Vahvistaa omavaraisuutta ja turvaa raaka-aineiden saannin myös yllättävissä markkinahäiriöissä
     
  • Mahdollistaa alan investointeja ja työllisyyttä
     
  • Tunnistaa ja kehittää alan vahvuuksia
     
  • Sisältää toimenpiteitä mineraalialan arvoketjujen kehittämiseksi
     
  • Huomioi kaivostoiminnan keskeisenä osana akkustrategiaa
     
  • Sisältää konkreettisia toimia alan TKI-toiminnan vahvistamiseksi
     
  • Vahvistaa toimialan hyväksyttävyyttä
     
  • On sopusoinnussa EU:n raaka-ainealoitteen kanssa

 

 

Aiheeseen liittyvää